kielikylpemistä

Loano jäi aamutuimaan taakse kun iloluontoiset matkalaiset lähtivät kohti länttä. Tarkoitus oli löytää Savingonen kylän hotelli. Tosin navigaattori ei tunnistanut osoitetta, mutta kelpo suunnistaja ratin takana huijasi navigaattoria ja löysi kuin löysikin oikean osoitteen. Moottoritiellä oli paljon enemmän liikennettä kuin aiemmilla ajeluilla, mutta siihen oli lie syynä se, että olimme liikenteessä maanantaiaamuna. Pitkään aikaan sellainen maanantai, joka ei tuntunut maanantailta =)

Hotelliksi olimme arponeet Albergo Birran Bussellan kylässä (vaikka kaikissa osoitetiedoissa kylän nimi olisi Savingon). Tuohon paikkaan päädyimme siksi, että se oli saanut hyvät asiakasarviot tripadvisorin ja hotels.comin raadeilta. Mikään arviointi ei kuitenkaan tehnyt oikeutta hotellille. Olimme paikalla jo paljon, paljon ennen sisäänkirjautumisaikaa, koppasin nappulan kainaloon ja lähdin soittelemaan ovikelloa, josko työntekijä päästäisi meidät sisään ja ottaisi matkatavarat säilytykseen.

 Oven tuli avaamaan nuori mies, jolla oli erikoisimman väriset silmät joita olen koskaan nähnyt. Silmät olivat jotain keltaisen ja ruskean väliltä ja aivan hillittömän mielenkiintoiset. Heppu oli siivoamassa vierashuoneita ja oli niin ihana, että päästi meidät jo omaan huoneeseemme vessailemaan ja ruokkimaan nappula. 

 Tuota hotellia lähempänä taivasta tuskin tämä ämmänromu koskaan pääsee käymään. Oli korkeaa kattoa, rustiikkista sisustaa ja aivan jumalaisen kaunista joka puolella. Ihanat ikkunaluukut, mahtavan kokoinen kylpyhuone ammeen kera ja romantiikkaa tihkuvat marmoriportaat. Ilmastointia ei tietenkään ollut yli satavuotiaassa rakennuksessa, mutta pöydällä oli tuuletin ja illaksi oli onneksi luvattu sadetta joka toivottavasti viilentäisi ilmaa. 

Pikaisen kuosituksen jälkeen lähdimme käymään kolmenkymmenen kilometrin päässä outletissa, ihan vaan katselemassa koska millekään vaatteelle ei vielä ole tullut tarvetta.. Muutama tunti myöhemmin vedimme ostoskasseja notkuvat matkarattaat autolle reippaasti säästäneinä ja vatsat whopperia pullollaan. 

Kotimatkalla pikkunilkki nukahti takapenkille ja me vaan ajeltiin pikkuteitä ja ihasteltiin kauniita, vanhoja ja aitoitalialaisia pikkukyliä tien varrella. Pysähdyttiin jonkin kylän tabacceriaan ja kävin ostamassa sieltä neljä askia chessua (17,20), katseltiin kun ikivanha dieselveturi puuskutti ruosteisia raiteita ja nautittiin välillä tulleista sadekuuroista. 

Liikenne noilla pikkuteillä on yhtä kaoottista kuin motareillakin, eli nopeusrajoitukset on suuntaa antavia,eikä keskiviivaakaan kunnioita oikeastaan laisinkaan. Keltaiset sulkuviivat on yhtä tyhjän kanssa, niiden aikana ohitetaan juuri samalla tavalla kuin sallituillakin alueilla ja liikenteen seassa sukkuloivat skootterit ja moottoripyörät aiheuttavat harmaita hiuksia ja silmien harittamista.

Parin tunnin ajelun jälkeen palasimme hotellille, hassusilmäisen veikkosen tilalle oli tullut vanhempi herrasmies joka ei puhunut englantia - ei sitten sanaakaan. Ja minä en puhu italiaa. Yritin kysellä samassa pihapiirissä olevan ravintolan aukeamisaikaa ja sen verran ymmärsin, ettei nämä ruojat pidä ravintolaa maanantaisin auki.. Se oli pettymys, koska paikkaa oli kehuttu. Jostain paikalle vielä hiippaili englantia murtaen puhuva mies, joka suositteli kylällä olevaa pientä ravintolaa (ei ruokalistaa englanniksi, omistaja tulee vain pöydän viereen kertomaan mitä tänään on laitettu ruoaksi ja sillä selvä.) Meidän oli tarkoitus mennä seikkailusyömään sinne, mutta retken nuorisojäsen alkoi väsymään niin aikaisin, että turvauduimme kärtykekseihin illallisen sijaan ja olimme koko sakki nukkumassa jo kymmeneltä. 

Aamiainen oli yhtä italialainen kuin muukin hotelli, eli kakkua, pullaa ja jogurttia vahvan kahvin kanssa. Minä haluan uudestaan tuohon hotelliin, yksi yö ei riittänyt millään (kunhan muistan, että  hätätilaa varten kassissa täytyy olla muutakin kuin nachoja ja suolakeksejä!).