Kaikki tiet eivät vie Roomaan, itse asiassa Firenzen jälkeen löysimme toistakymmentä maksullista moottoritietä, joiden päämäärä oli jotain ihan muuta kuin Rooma (ainakin navigaattori niin väitti ja mitä me ollaan sitä konetta vastaan inttämään). Kun olimme kolmatta kertaa samalla tietullipisteellä, aloimme seuraamaan opaskekylttejä navigaattorin sijasta.
Savingonen kylä jätettiin taakse jo muutama päivä sitten. Lähdimme tämän reissun nostalgiaosuudelle Pisaan ja Firenzeen. Kymmenen vuotta sitten yksi nuoripari kihlautui Pisan tornin huipulla ja halusimme näyttää tyttöselle, mistä se kaikki alkoi. Myöskin tämä reissuinnostus lähti samaiselta matkalta, aiemmin olimme käyneet Egyptissä ja jos se olisi ollut ainoa matkamme, siihen olisi hyvinkin jäädä reissaaminen hyvin pitkäksi aikaa.. Mutta minä voitin jostain netin huuhteluainekilpailusta pitkän viikonlopun tuoksujen Toscanaan (itse asiassa, oltiin edellisenä päivänä maksettu Egyptin reissu kun ne soittivat Softlanilta tjsp. että nyt olis reissu tulossa). Yksi onnellinen paskiainen olin silloinkin =)
Pisan torni oli edelleen kallellaan. Jätimme auton vartioidulle parkkipaikalle, jossa tosin vilisi väkivaltaisen näköisiä tummaihoisia veikkosia kauppaamassa feikkiaurinkolaseja ja saman sarjan käsilaukkuja. Torni oli kuitenkin vain muutaman korttelin päässä ja sen juurelle päästyämme alkoi sopivasti satamaan, eli koko sakki takaisin parkkikselle ja keula kohti Firenzeä. Vajaan tunnin parkin hinnaksi jäi kahden ja neljän euron väliin, eikä autoon oltu murtauduttu sinä aikana.
Firenze oli hieman haasteellinen autoilukaupunki. Hotelli löytyi kohtalaisen kivuitta. Hotelli oli lähellä Santa Maria Novellan kirkkoa ja rautatieasemaa. Respa neuvoi meidät lähimpään parkkihalliin parin korttelin päähän, harmi vaan että siihen halliin vievät tiet olivat kaikki yksisuuntaisia juuri siihen väärään suuntaan.. Eli reisille meni, ja vain hetken aikaa lämmitti. Kaahasimme pitkin poikin vanhan kaupungin katuja, saatoimme osua sellaisillekin teille, joissa ei edes mahtunut ajamaan meidän sitikalla. Välistä haimme vauhtia osuvasti via panicalelta ja taas kohti seuraavaa p-merkkiä. Noin tunnin taistelun jälkeen löysimme parkkihallin ja saimme jättää kaaran parin päivän lomalle kiusaajistaan.
Nopeasti hotellille lapsen ruokkimisen ja vessattamisen ajaksi ja sitten oy toivioretket ab lähti passagiolle. Firenze oli juuri siinä kunnossa mihin me se kymmenen vuotta sitten jätettiin, kotoisa, kaunis, helposti kävelemällä tutkittava ja muistinko mainita että kaunis. Kiersimme Duomon kautta Ponte Vecchiolle, söimme jäätelöä ja katselimme ihmisiä. Nautimme pastaa, nuorin meistä niin täysillä että ravintolan tarjoilijat kävivät vuorotellen nauramassa hänelle. Imimme itseemme aurinkoenergiaa ja meille tärkeän kaupungin ilmapiiriä taas pitkäksi aikaa. Mihinkään museoihin tai kirkkoihin emme lähteneet jonottamaan, vaan ihan vaan kiertelimme ja ihastelimme kaupunkia.
Hotelli Caravaggio Via Nazzionalen varrella oli ihan ok. Huone oli kohtalaisen iso, näköala oli sisäpihan kuiluun (eli sitä ei ollut), aamiainen oli ihan ok ja respassa kaikki puhuivat englantia. Hissi tosin oli hidas, mutta pisteet siitä, että yleensäkin rakennuksessa oli hissi ja tyynyjen virkaa toimitti betoniporsaat. Nämä eteläisen Euroopan ihmiset on jostain syystä mieltyneet todella koviin sänkyihin ja tyynyihin. Huoneessa oli ilmastointi ja se tuntui toimivankin ihan kohtuullisesti.
Toisena iltana Firenzessä ukkonen yllätti meidät ja sen takia jäimme lähemmäs hotellia illalliselle. Ihan kiva, koska poistuessamme ravintolasta neito päätti, että juuri nyt on täydellinen aika alkaa pelkäämään puluja. Eikä kyseessä suinkaan ollut mikään "hus, hus,mene pois paha lintu" -oireyhtymä, vaan täydellinen kauhukohtaus aina kun hän näki jossain sulissa liikkuvan otuksen. Ja niitä puluja tuossakin kaupungissa on ihan riittävästi..Se, että nappula on kehitysvammainen, aiheuttaa usein tuijottelua. Lisäksi beibin viimeisimmästä sydänleikkauksesta jäi iso punainen arpi, joka erottuu monen kesäpaidan kauluksesta ja ihmiset katsoo sitä aika usein. Nyt noiden piirteiden lisäksi hänen naamansa oli punaisena mansikoikden syömisen seurauksena ja hän huusi ja kirkui rattaissaan. Luulenpa, ettei meitä hetkeen unohdeta tuossa kaupungissa..
Kaikki loppuu aikanaan, niin myös meidän aika Firenzessä. Perjantaiaamun ratoksi kävimme vielä ihastelemassa tulevaa kotikyläämme, Fiesolea (muutamme sinne heti kun saan taiteilija-apurahan tai lottovoiton ja jos Kansasissa on sillä hetkellä pyörremyrskykausi pahimmillaan).
Varattiin eilen illalla kahdeksi yöksi maatilamajoitus jostain Rooman pohjoispuolelta (osoitteesta jota gps ei löydä, eli suuntimana on luotettavasti "nimetön tie"). Tunnin-puolentoista taistelun jälkeen pääsimme poiskin Firenzen alueelta ja oletettavasti kohti etelää - tosin navigaattori on käyttänyt taiteellista vapautta reitin valinnassa ja me ollaan ihan vähän pienillä teillä, mutta jos näitäkin pitkin matka taittuu, niin tavoite on saavutettu.
Päivän tavoitteena majapaikan löytymisen ohella oli löytää myös iso ruokakauppa. Nappulan einesvarasto alkaa uhkaavasti ehtymään eikä pelkällä pastalla elä tuommoiset pienet tyttösetkään. Ihan kivuttomasti ei jälkimmäinenkään osunut. Matkan varrelle osunut Grossetton kaupunki kyllä mainosti Conadin supermarkettia, mutta ei sitä pirulaista vaan mistään löytynyt, kaahailimme jälleen kerran lähiöitä läpi ja päät pyörivät kuin pöllönpoikasilla. Reilun tunnin sekoilun jälkeen Paz näki vilauksen kaupan logosta yhden pellon toiselta puolelta. Emme kuitenkaan lähteneet kokeilemaan citroenin maasto-omituisuuksia, vaan jatkoimme hakuammuntaa vähän tarkemmilla koordinaateilla loppujen lopuksi onnistuen. Perkele. Ja näiden lastenruokahyllyt on arsesta - ja syvältä.. Mutta potentiaaliselle tulevalle karppaajalle on nyt purkkikaupalla naudanlihaa, lammasta ja kanaa - vihannekset tulee sitten seuraavassa purkissa.
Löysimme myös majapaikkamme, mutta siitä lisää seuraavassa tekstissä. Tavoite on nyt päästä mahdollisimman nopeasti täältä pois =)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti