Lisää! Lujaa! Lisää! Lujaa!

Lapsen kanssa matkan varaaminen on aina riski. Viime yönä kupeitten hedelmä alkoi räkäiseksi, mutta koska kuumetta ei ole ja hippi vaikuttaa muutenkin vallan hyvävointiselta me tohdittiin lähteä matkaan. Ja jos olo huononee, niin aina on matkavakuutus ja luulenpa että Italiassakin on lääkäreitä. Mutta luulen, että kyseessä on joko a) vanha kunnon räkätauti tai b) allergia - senhän näkee tässä muutaman päivän sisällä, että mihin tilanne kehittyy. Buranaa on, nappulan inhalaattori on, nenäliinoja on, joten lähes kaikesta selvittäneen kotikonstein.

Lento Oulu-Helsinki -välillä tarjosi elämyksiä ihan koko rahan edestä. Laskeutuessa tuuli puisteli konetta viimeisen päälle ja olin jo varma nopeasta mutta tuskaisesta kuolemasta - viereisellä penkkirivillä istunut hippi hihkui: "Lisää! Lujaa!" Huiskutteli kanssamatkustajille ja nauroi ääneen joka heilahduksen kohdalla (samalla kun minä luin kuudetta kertaa Ave Mariaa ja tein tiliä elämäni pitkästä listasta syntejä). Parasta lentämisessä on se, että nilkki istuu aina isänsä vieressä nousut ja laskut, sillä tavalla saan ehkä viivytettyä tätä lentopelon tarttumista mahdollisimman pitkään. Minun on paljon helpompi valahtaa tajuttomana jalkatilaan jos joku muu huolehtii tyttösestä sen ajan. 

Helsingin kentällä leiriydyimme heti aluksi portin 30-seuduilla olevaan leikkihuoneeseen syöttämään junioriosaston. Sitten oli muutama tunti aikaa syödä itse, käydä sata kertaa vessassa ja kuluttaa aikaa päämäärättömällä vaeltamisella. Lentokentällä on kiva kävellä ja katsella muita matkalaisia, erityisen kivaa kävelystä teki se, että bebe nukahti rattaisiin ja tirsasi suu auki päiväunosensa kävelyn aikana. 

Mutta sen minä sanon, että turistiluokassa lentäminen ei ole nautinto. Onneksi meidän kolmen penkin rivillä keskellä istuva on alle 20-kiloinen, kapea, lyhyt ja hyväntuulinen.. Se on myös ainoa porukasta, jolla on kunnolla jalkatilaa eikä edessä istuvan matkustajan hilseet kahvin seassa. Nam.

Milanoon saapuminen ei mennyt niin kuin Stömsössä - beibin matkarattaan jäivät kyydistä. Ilmeisesti Oulun erikoismatkatavarahihnalle. Finskin lähettämä tekstiviesti tavoitti meidät kentältä ja sitten alkoi käveleminen. Kadonneiden matkatavaroiden infopiste ei suinkaan ole siinä tilassa, mihin matkatavarat tulee. Ei ole ei. Se on noin kahdeksansataa metriä tyhjiä käytäviä vasemmalle tai oikealle. Yhtä äkkiä vastaan tulee aula, jossa on kolmen eri lentoyhtiöryppään palvelutiskit - se tiski, jonka päällä lukee Finnair oli myös se ainoa tyhjä.. Tunti koneen laskeutumisen jälkeen tiskille tuli lentokenttähenkilökuntaan kuuluva heebo tuomaan ilmeisesti meidän koneeseen unohtuneita silmälaseja ja hän hälytti palveluhenkilönkin paikalle. 

Kun matkatavara oli kirjattu kadonneeksi, jatkui käveleminen.. Siitä aulasta oli aika pitkä matka aivan kaikkialle ja kenttä on Italialaiseen tyyliin kohtalaisen sokkeloinen. Maggioren autovuokrauspiste löytyi lopulta kellarikerroksesta. Hyvä puoli oli, ettei siihen aikaan illasta ollut enää minkäänlaisia jonoja =) Maggioren autonvuokrausheebo sai harmaita hiuksia Suomen ajokorttijärjestelmästä, meillä kun ei ole sitä ajokortin numeroa merkittynä korttiin. Kansainvälisenä huippumatkaajana selitin hänelle, että kaikkialla muualla ajokortin numeroksi laitetaan sosiaaliturvatunnus. Ilmeisesti se meni läpi, mutta sen jälkeen alkoi haastava osuus. Mietippä tilanne: hiki, väsy, sylissä hikinen & väsynyt rimpuileva 16-kiloinen, ja sinun pitää alkaa tavuttamaan englantilaisilla aakkosilla SODANKYLA (ajokortin myöntämispaikka). Hiphei. 

Auto saatiin alle, ihan pakasta vedetty Citroen Picasso C3. Bebellä on turvaistuin, navigaattori toimi ja pääsimme suuntimaan lentokenttähotellille. Onneksi parkkipaikka löytyi ilman suurempaa draamaa ja saimme painaa posket kylvyn kautta aa-tuuti-lullamaahan. Illallinen jäi kokematta, mutta kun nappulan sisäinen kello sanoo olevansa yksitoista illalla ja kotona mennään nukkumaan viimeistään yhdeksältä, niin siinä ei kamalan paljoa jää varaa neuvotella. Kärtykeksit ja limsatölkit pelastivat vanhusten illan, nappulalla on onneksi ruokavarastoa reilummin mukana.

Minne ikinä mennäänkin, näitä ei jätetä kotiin. Hengenpelastajat.